Duuniterkkari Maria
Sinun hyvinvointisi on tärkein pääoma mitä voit kasvattaa.
Olen kahden lapsen äiti, vaimo, Duuniterkkari Oy:n perustaja, kylmäkylvyistä ja arjesta nauttiva iloinen sekä rento hyvinvoinnin moniosaaja. Uskon ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, kehon ja mielen yhteistyöhön.
Olen toiminut ihmisen hyvinvoinnin äärellä 15 vuoden ajan. Kokemuksen ja tiedon pohjalta olen havainnut, että kohtaaminen sekä itsetuntemuksen kehittäminen ovat avain hyvinvoivaan elämään.
Autan sinua löytämään omat vahvuutesi, kipupisteesi ja tunteesi. Lupaan kulkea vierelläsi hyväksyvästi ja lempeästi.
Kanssani tulet kuulluksi, nähdyksi, kohdatuksi ja hyväksytyksi omana itsenäsi.
Päävalmentaja, yrityksen perustaja.
Mitä Marian asiakkaat kertovat?
Valmennuksen käytyäni tunnen ja ymmärrän itseäni ja tunteitani paremmin kuin koskaan. Tämä taas on tuonut helpotusta arkeen, koska kun pystyn ymmärtämään omia tunteita ja niiden syitä, pystyn myös hallitsemaan niitä. Olen oppinut mm. Huomaamaan pieniä muutoksia kropassa, jotka ovat ensi merkkejä lisääntyneestä stressistä. Näin ollen tilanne ei karkaa pahaksi, vaan voin jo ennalta ehkäistä stressipiikkejä.
Piritta
Olet helposti lähestyttävä, äärimmäisen ammattitaitoinen ja supermukava ihminen. Sinulle oli helppo puhua vaikeistakin aiheista ja pystyt tarjoamaan monipuolisesti tukea ja työkaluja oman mielen haasteisiin.
Tommi
Valmentajana Maria on ymmärtäväinen, lempeä ja suorapuheinen. Hänellä on kyky mukautua senhetkiseen tilanteeseen ja hän saa ihmiset oivaltamaan ihan uusia asioita itsestään.
Ansku
Duuniterkkari Sanna
Uskon, että elämä on lahja ja kantaa, kun avaamme oven sisimpäämme.
Olen kahden teini-ikäisen lapsen äiti. Minulla on loputon jano ymmärtää ja hyväksyä ihmismieltä. Oivalluuttaa mahdollisimman montaa ihmistä löytämään sisäisen rauhan, valojen ja varjojen yhteisen tanssin.
Valmennuksessa autan sinua näkemään kaiken sen hyvän, joka sinussa on. Autan hyväksymään kaikki puolet sinussa, lempeästi ja turvallisesti.
Uskon, että jokainen meistä on juuri siinä kohtaa omalla polulla kuin kuuluukin olla. Välitän sinusta ja jos yksikin oivallus kanssani tuo sinulle hyvää, olen oikealla polulla.
Kohtaan sinut kokonaisena ja autan näkemään valojen ja varjojen välisen tasapainon.
Henkilökohtainen valmentaminen on itsetuntemuksen lisäämistä, oivalluksia ja hyväksymistä siitä, mikä on. Mitä ikinä se onkaan. Kaikissa meissä on jo kaikki voimavarat mihin tahansa muutokseen. Myös sinussa. Olethan elämäsi tärkein ihminen.
Mitä Sannan asiakkaat kertovat?
Lämmin kiitos, Sanna. Olet valmentajana enemmän kuin edes osasin toivoa! Tarkkanäköisyytesi, tapasi huomioida yksityiskohdat sekä luoda kokonaiskuva oli käsittämättömän taitavaa. Minulla oli koko ajan erittäin turvallinen olo ja pääsin itseni kanssa pidemmälle kuin olen missään aikaisemmassa valmennusprosessissa päässyt. Opin itsensä rakastamisen alkeet, loppu on omissa käsissäni, mutta tiedän miten edetä.
Tarja